sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pieniä noitia ja suklaamunia

Tänään on ovikello soinut. Meidän tyttöset olivat myös virpomassa. Ameliekin jaksoi tallustaa Sofien matkassa lähes kaksi tuntia, jonka jälkeen on suupielet olleet suklaassa. Sofie tuumasi, että me ollaan onnekkaita, kun meidän mummu asuu Lapualla, sillä me saadaan virpoa ensi lauantaina toisen kerran. :D Vavise Kauhajärvi, täältä tulee jo kertaalleen harjoitelleet pikku-noidat!

Amelie Inga-mummun tyynyliinoista tehdyssä takissa.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Elämää talviloman jälkeen

En tiedä, onko pitkittäistutkimusta tehty iän ja valon tarpeen korrelaatiosta. Yhden ihmisen 34-vuotisen empiirisen tutkimuksen perusteella voin sanoa, että korrelaatio löytyy. Kun aurinko paistaa ja keinovalo väistyy, olo on energisempi. Pitänee harkita talviunia. Tankkaisi oikein hyvin syys- ja lokakuussa ja syysloman jälkeen pistäisi pötkölleen ja heräisi helmikuun aurinkoisille keväthangille.

Kesävaatteiden suunnittelu on kovasti käynnissä. Mariella on ensimmäisessä kuvassa päällä Metsolan kankaasta puolipuku. Samasta kankaasta löytyy myös täysimittainen haalari. Toisessa kuvassa on Amelie. Komiasti menee mansikka suuhun. Kolmannessa kuvassa Mariella on päällä ystäväperheen tytölle tekemäni mekko. Kangas on Inga-mummun tyynyliinasta poimittu. Vastaavista ihanista mummun kukkaisista tyynyliinoista on tulossa mekkoja ja Amelielle takki. Ehkä seuraavaan kirjoitukseen. 




keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Iloinen Lepakko-tuoli

Kangaskaappi pursuaa pieniä paloja ihania kankaita käyttämättömänä. Ostettiin tytöille Lepakko-tuoli, johon käytin (vain pienen) osan komeron aarteista. Olen varma, mitä Netta ajattelet tätä lukiessasi. Tilkkuja on myös sinulle. :D 

Nyt pitää lähteä laittamaan palttoota päälle ja ulos lumitöihin. Tuo talvi otti liian kirjaimellisesti tuon talviloman.


torstai 28. helmikuuta 2013

Makiat napit

Tytöillä alkoi ennakkoon hiihtoloma, kun Marielle nousi korkea kuume. Muut pienet näyttävät tulevan perässä yskien. Meillä taitaa laskettelut jäädä tältä lomalta. Lupaamani keväinen villatakki on valmis. Poseeraus jää hieman vaisuksi, kun on kipeä. On meillä kevät aikaa hymyillä. 



maanantai 25. helmikuuta 2013

Lasketellen juhlaan

Sofie toivoi syntymäpäiväjuhliinsa Friends Lego -kakun. Juhlahumuun päästiin lasketellen talvilomaa odotellessa. Alemmassa kuvassa Marie odottaa juhlien alkua ja Muumi-keksejä uudessa puvussaan. Kangas on aivan ihanaa uutta Metsolaa. 























keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Lupaamani Sankari

Tämä se on mainio poika. Nooalta hymy irtoaa aina.

Välillä on ihana ommella pojalle vaatteita, kun kotona juoksee vain hameväkeä. Oli elämäni ensimmäinen kauluspaita, jonka tein. Ja yhtä metka on kuin kantajansakin.

kangas: Marimekko, paidan kaava: Noora

maanantai 18. helmikuuta 2013

Vaaleanpunainen ihanuus

Istun täällä pimeässä nukuttamassa isompia tyttöjä. Hiljaista. Amelie pyörähtelee sängyssä etsien oikeaa päätyä nukkua. Amelie ei tee mitään kuten muut. Unetkin maistuvat paremmalta jalkopäässä sänkyä.

Laitan blogiin muutamia kuvia siskoni ihanista lapsista. Alla on kuva suloisesta Nannasta Finlaysonin Taimi-kankaasta tekemässäni takissa. Seuraavalla kerralla mukaan pääsee sankari-Nooa. Illalla (jahka makuuhuoneeseen saapuu täydellinen liikkumattomuus) lähtee vielä yhteistilaus Finlaysonin kankaista Netan kanssa. Kankaat on jo kulutettu, vaikka niitä ei ole edes vielä tilattu (saati sitten ostettu). Musta Elefantti-kangas on aivan ihana. Ehdin tehdä siitä jo verhon pikkusten huoneeseen, mutta lisätilaus on varma. Ja Elefantti-kankaan lisäksi lisää Taimi-kangasta löytyy ostoksesta. Laitan kuvia, kun ajatukset ovat valmiina vaatteina. 

torstai 14. helmikuuta 2013

maanantai 11. helmikuuta 2013

Kolme neljästä

Kevät tulee, ilmat lauhtuu, aurinko paistaa ja mieli kirkastuu. Kolmen viikon päästä on hiihtohankien ja talviloman aika. Paksut toppatakit voi kohta vaihtaa kevyempiin ja voi aloittaa jo kevättouhujen suunnittelun sekä kesävaatteiden ompelun.

Alla on kolme neljästä murustamme uudet takit päällään (Ameliella on Sofien vanha, mutta hänelle uusi). Amelie punaisessa takissa hiippahuppu päässään. Marie violetissa toppapuvussa ja pinkissä neulepipossaan sekä Sofie vihreä-mustassa takissaan.


Kankaat: Marimekko,takkien kaavat: Noora, haalarin kaava: Ottobre ja pipon ohje: Novita

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Koppoti koppoti...

Tiistaina järjestetään laskiaisrieha meidän kylällä ja siellä on kepparirata, johon Sofie on lähdössä ottamaan kisaa uudella ratsullaan. Innostuin ompelemaan kunnon suomenhevosen, joka painaa lähes yhtä paljon kuin ratsastajansakin. Pitänee tehdä hieman pienempi esteratsuksi, pysyköön tämä työhevosena. Lumenluontiin tämä onkin sovelias, sillä ulkoharjakin menetti vartensa.


Juhlimaan!

Alkuvuosi on yhtä juhlaa. Seuraavat järjestetäänkin meillä. Tytöt ovat lähdössä uusissa keltaisissa mekoissa kakun syöntiin. Sofien mekko on Metsolan kankaasta ja juuri valmistunut. Amelien mekko on Sofien vanha ja kangas on kirpputorilta ostettu pöytäliina, joka muuttui nopeasti helmoiksi.  


tiistai 29. tammikuuta 2013

Puutarhurin parhaat pienessä koossa

Ihana keltainen pienemmässä koossa. Valmista mekkoa katsellessa ihmettelee, kuinka pieni sisälle mahtuukaan, vaikka omat pikku tyttöset sujahtivat samaan kokoon alta vuosi sitten. Mekossa on Nadja-kankaasta pieni tuttitasku. 

Alla olevassa kuvassa meidän murut vastaavissa mekoissa. Sinistä mekkoa olen hieman muunnellut, sillä kangasta oli niin vähän, että piti tehdä kahdesta osasta.























maanantai 28. tammikuuta 2013

Puutarhurin parhaat

Ihana keltainen. Jo tammikuussa silmät etsivät kevään värejä. Säällä ei niinkään väliä, vaan omalla tunteella. Tein mekon kaverille (kangas Marimekon Puutarhurin parhaat, taskukangas Nadja). Mekosta tuli niin nätti, että isommat tytöt halusivat samanlaiset. Pitänee lähteä kankaita ostamaan. Seuraavaksi taidan ottaa taas virkkuukoukun esille. On keväisten villatakkien vuoro.


perjantai 25. tammikuuta 2013

Pusuttelua

Ihanat siskokset. Marie antaa muiskua Lyydielle. Tytöt tulivat kylvystä ja odottelevat iltapalaa. Sain ihanan kaavan kokopukuun, joka valmistuu hurauksessa. Marien keltainen puku on Metsolan kankaasta ja Lyydien pinkki puku on PaaPii Designin kankaasta.

torstai 24. tammikuuta 2013

Amelie ja suloiset posket

Nyt Sofie on ilmoitettu kouluun. Sofie kyllä on valmis, vanhemmista en olisi varma. Aloitettiin tai jatkettiin Sofien huoneen laittoa, joka on ollut kesken jo kaksi vuotta. Meillä projektit on prosesseja, mutta aiottiin ponnistaa huone valmiiksi ennen koulun alkua. Juho on saanut vihdoinkin laitettua Kiurujen yö -tapetin seinälle. Olin varma, että liisteri (joka on jauhoa) ehtii kuivaa ennen kuin viimeinen vuota on seinässä. Olin väärässä, vaikkakin tapetointi kestikin lähes vuoden. Laitan kuvan sitten valmiista huoneesta. 

Amelie ja uusi sienimekko (kangas PaaPii Design)

torstai 17. tammikuuta 2013

Koirien juoksua

PaaPiin ihanat koirat juoksevat ihanan Marien housuissa. Myös tyttö juoksee määränpäättömästi Lyydie kontaten perässä.



torstai 10. tammikuuta 2013

Arki hurahti ylle


Loma on vain kaukainen muisto ja suklaan pyöristämä jälki. Onneksi harrastukset taas käynnistyivät ja minulle on siitä aikataulutuksesta pyhitetty keskiviikkoilta ompelukoneen ääressä. Tilasin jo ennen joulua paljon ihania kankaita PaaPii Designilta, joita pääsin vasta eilen saksimaan. Yhden neuloksen ankat hyppäsivät Sofien paitaan.


torstai 3. tammikuuta 2013

Matkalle

Amelien takkia katsoessa tuntuu kesä niin kaukaiselta. Kylmyyttä ja pimeyttä helpottaa hieman mielessä jatkuvasti lämmittävä Kreikan matka. Pakkaamme koko porukka uimapöksyt ja suuntaamme kesäkuun alussa Kreetalle nauttimaan kuumuudesta sekä pimeistä ja lämpimistä illoista. 

kangas: Tulipunainen, Marimekko

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Takin tekoon

Ihana hiljaisuus. Kuulen ajatukseni ensimmäistä kertaa tälle päivää. Joululoman päättyminen ja arjen rytmityksen löytyminen (tai sen etsintä) on kuulunut meillä aikaisempaa suurempana metelinä. 

Jätin pyykkivuoren huomiselle ja aloitin takin tekemisen itselleni. Näin Marimekolla ihanan villakangastakin, mutta hinta oli valtava. Ajattelin kokeilla tehdä vastaavanlaisen. Jos en onnistu, sormet ristiin ja alennusmyynteihin.

Alla on Sofielle tekemäni ohuempi takki Marimekon Ananas-kankaasta, joka odottaa aurinkoa ja lämpenevän maan tuoksua.




tiistai 1. tammikuuta 2013

Ihana Lyydie

Ihana Lyydie isoäidin neliö -peiton alla.


Vauvauutisia

Vuosi 2013 alkoi ihanilla vauvauutisilla, kun ystäväperheeseemme syntyi toinen tytär. Tein vauvalle takin Marimekon Muija-kankaasta.



Ihanaa vuotta 2013

Mustaa kontaktimuovia, kuminauhaa, nauloja ja helmi.